Meidän isänpäivää juhlittiin jo viime viikonloppuna pojan syntymäpäivien yhteydessä. Tänään siis onnittelimme vain puhelimitse. Juhlistaakseni kuitenkin jotenkin isänpäivää tein Toskakakku-variaation eli muffinsseja pähkinätoskalla. Kuorrutukseen käytin kaikki pähkinäpussien loput, joita olikin aika monta kuiva-ainekaapissa :)
Pieni haikeus tähän päivään kuuluu myös. Mutta ihan pikkuriikkinen. Elmeri muutti tänään uuteen kotiin. Katsoin sen järkevämmäksi, kuin asumisen mäyräkoiran kanssa. Pupu alkoi tiputtaa karvaansa ja minä elin ainaisessa pelossa, että Mikki pääsisi pojan huoneeseen ja se mitä siitä olisi seurannut, olisi ollut kamalaa!! Onneksi ihanin Kati otti Elmerin Peikkorinteeseen! Haikeuteni on siis luopumisen tuskaa, uusi koti kun on paras mahdollinen!
Eilinen hurahti Karjala-turnauksessa Helsingissä pojan kanssa. Seuranamme oli A ja kummipoikani ja ehdimme me myös syömään ja vähän ostoksillekin.
Rentoutuneena siis uuteen viikkoon! (minusta näyttää tulleen kaikkine kiireineni tällainen sunnutaiblogaaja!)
Nähdään rakkaat, Jenny
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kun ilahdutit minua tervehdykselläsi!