Minä nautin syksystä. Illan hämäryydestä, yön viileydestä, päivän vielä hetken viipyilevästä lämmöstä. Minulle syksy edustaa aina uutta alkua, vaikka keskellä vuotta onkin. Tunnen jotenkin uudistuvani ja virkistyväni. Enkä välttämättä aloita konkreettisesti mitään uutta tai isoa, mutta uudistuminen onkin lähinnä tuota henkistä "piristymistä". Enkä tarkoita sitä, että olisin kesällä jotenkin masentunut tai nahkea, mutta kuumuus saa ilmeisesti talvilapsen käymään säästöliekillä. Ilmojen viiletessä alan taas elää ihan uudella energialla.
Tänä syksynä toivon kuitenkin sitä konkreettistakin muutosta, laitoin juuri talon myyntiin. Aikansa kutakin. Uutta asuntoa/taloa ei ole katsottuna, joten kirjan sivut ovat vielä tyhjiä. Jotenkin minua viehättää se, että tulevaisuus on täysin avoin. Pieni epävarmuus ja jännitys sopivat minulle:)
Sain siskoni anoppilasta joka syksyiseeen tapaan omenoita. Osa syötiin tuoreeltaan ja osasta tein ihanaa omppotorttua. Torttuun laitoin myös karhunvatukoita, jotka nekin kuuluvat syksyyn. Ja ovat ihanan makuisia niin tuoreena kuin vaikkapa hillona ja ihanaa vaihtelua mustikoille ja vadelmille. Meillä Suomessa ihan liian aliarvostettu marja. K-ryhmässä oli euron tarjouspäivät hevi-osastolla ja ostin monta rasiaa vatukoita.
Omenatorttu
pohja:
5dl piimää
1dl rypsiöljyä
3dl sokeria
8dl vehnäjauhoja
1,5tl soodaa
2tl kanelia
Sekoita sooda ja kaneli vehnäjauhoihin. Sekoita sitten kaikki aineet keskenään. Pohjasta tulee uunipellillinen.
täyte:
1l omenakuutioita (kotimaisia ei tarvitse kuoria)
0,5dl fariinisokeria
100g valkosuklaata
2dl saksanpähkinöitä
kourallinen karhunvatukoita
päälle tomusokeria
Poista siemenkodat ja paloittele omenat. Sekoita fariinisokerin kanssa. Rouhi valkosuklaa ja ronskisti saksanpähkinät. Ripottele pohjataikinan päälle omenakuutiot, pähkinät ja suklaa. Leikkaa vatukat puoliksi ja asettele piirakan päälle.
Paista uunin alatasolla 225 asteessa n.20-25 min.
Nauti vaniljajäätelön kanssa.
AVA:lla alkoi tänään baletin maailmasta kertova sarja. Tositv:tä baletista ja ihmisistä sen glamourin takaa. Odotin sarjaa innolla ja niin tuttua tuo vieläkin on, että voin melkein tuntea kärkitossujen puristuksen varpaissa. Sekin laji on kehittynyt, nykyään kärkiin laitetaan hienoja silikonipehmusteita, me survottiin pumpulia ja vaahtomuovipatjasta leikattuja "lappuja". Aika on tainnut kullata muistot, meni monta vuotta lopettamiseni jälkeen, etten halunnut ajatellakaan balettia. Kun sain hiukan etäisyyttä 6 kertaa viikossa olleisiin harjoituksiin ja sain jatkaa ratsastusharrastusta, palasin "juurilleni". Baletti vaan on niin mua (vaikkakaan kropassa se ei enää näy!)... Ja ainahan minua menneisyydestäni muistuttaa yliojentuvat nilkat ja rikkinäinen polvi:)
Mä lähden juoksulenkille pikkuruisen mäyräkoiran kanssa tuonne ihanan kuulaaseen ilmaan. Parasta lenkkiseuraa ja osaa hienosti jolkotella mun tahtia. Ja kun hän ei osaa merkkaillakaan, niin ei tarvitse pysähdellä. Pikkupoika pissaa edelleen yhteen paikkaan ja kuin tytöt. Aika suloista! Illan viileys tuntuu sen verran, että pitkähihaisen juoksupaidan kaivelin kesävarastoista. Ihan loistokas keksintö tuokin heijastimineen!
Iloista alkanutta syksyä ja energiaa päiviisi!
Nähdään rakkaat,
Jenny