valkoista sisustamista, kirpparilöytöjä ja unelmia

maanantai 23. syyskuuta 2013

Pretty Please / fake please

Jo pari vuotta sitten ihailin Biskopsgårdenin sivuilla ihanaakin ihanampia italialaisia Please-farkkuja. Kuvittelin, etten koskaan saisi niitä täältä kotimaasta, mutta toisin kävi. Viime keväänä sain ne itselleni ihan kotoisasti Tampereelta, MUTTA... Ette arvaa, ne eivät sopineetkaan minulle yhtään!! Ihan kamalaa! Vaikka kuinka sovitin ja mittailin ja mallailin, niin näytin niissä jotenkin tosi kamalalta :) Jouduin nielemään tappioni ja palauttamaan housut ja yhden unelmani.
Muutama viikko sitten shoppailukierroksella törmäsin hyvin paljon Pleaseja muistuttaviin farkkuihin. Siis lähes identtisesti. Minä sorruin kopioihin ja jostain syystä nämä faket sopivat vartalolleni paremmin. Hintaeroakin sitten tuli reilut 100 euroa...
Aidot Pleaset.
Kuva on ihan hassu ja kamala, mutta ainoa...
 
Ja tässä kopiot.
Reisien diagonaalisaumat ei näy kuvassa kovin hyvin.
 
 
Minä en käsitä mihin nämä viikot hujahtavat! En ole ehtinyt tännekään kirjoittaa (varmaan huomasitte :) ) Päivät vain menevät hurjaa vauhtia ja minä en meinaa pysyä perässä! En kylläkään tiedä onko sekään niin paha, nopeammin pääsemme kahlaamaan läpi tämän harmaan syksyn. Suklaakakulla ja kynttilöillä tosin pääsee aika pitkälle :)
 
Nähdään rakkaat, Jenny
 

 


sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Mun rakkaita

Me oltiin eilen meidän siskosten mummilassa, joka on ollut tyhjillään jo monta vuotta. Paikka on vain niin ihana ja ihan vähän tuli mummia ikävä, kun metsässä kävelimme. Olimme liikkeellä koko porukka, koiria myöden. Alma pelkäsi ensin Mikkiä, jonka on pakko aina haukkua. Minä luulen, että Mikki rähisee osittain siksi, että ihan selvästi varoo isompia koiria. Kaikki meni kuitenkin hyvin ja pojat vähän pärisyttelivät, koirat juoksentelivat ja me tytöt löydettiin suppilovahveroita ja kanttarelleja. Ihanaa yhdessäoloa, kiireettömyyttä ja hyvää ruokaa.
Mummilan navetta
Ihana, syksyinen lehtisade
 
Viime viikolla vähän entrasimme enon kanssa tekemääni baarijakkaraa. Teimme siihen jalkatuen itseluovuttavan jarrupolkimesta. Hevosvetoinen kone sekin.
Tuo pikkuinen musta viuhahtaja tunki joka kuvaan :)
 
Ja tänään on 100 päivää Jouluun!!!!
Minä lähden nyt nuuhkimaan pikkuruista kummipoikaa, joka on päässyt sairaalasta.
 
Nähdään rakkaat, Jenny

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Mukavasti keskellä viikkoa

Laittelin syysistutuksia kuistille ja päivitin muutenkin vähän meidän kukkajuttuja. Tykkään kovasti valkoisista koristekaaleista, varsinkin jos niissä on hennon vaaleanpunainen keskusta. Minusta ne muistuttavat ruusua. Yhden kaaleista leikkasin ruukustaan ja tein siitä leikkoversion maljakkoon lumimarjanoksien ja lankaköynnöksen kanssa. Viherkasveista lankaköynnös on ihan minun suosikkini ja tähän aikaan vuodesta ne viihtyvät hirmuisen hyvin ulkona. Olen "elvyttänyt" monta jo kellastunutta ulkona lähes kaksinkertaiseksi. Ulos laitoin myös variksenmarjaa ja syömättä jääneitä, nahistuneita omenoita.

Minusta tuli tänään pikkuruisen pojan kummitäti. Ihan hurjan ihanaa! Aloin heti suunnitella kukkajuttuja ja tarjottavia ristiäisiin, vaikkei kukaan kylläkään pyytänyt :) Minä nyt vaan olen sellainen, ihan hiukan helposti innostuva! Suunnittelin jo pikkuisia vaaleansinisellä kuorrutettuja keksejä ja pöllökoristetta kakkuun. Anteeksi vaan pojan äiti :)

Oma poikani sen sijaan antoi minulle keittiöstä vapaapäivän (ihanaa!!) ja teki iltaruuan alusta asti itse. Kuori perunat, paistoi jauhelihan ja haki porkkanat kasvimaalta. Minua huudellaan jo jauhelihakeitolle, mutta kerronpa vielä, että meillä oli tänään tilattu näyttö ja varovaisen kiinnostuneita katsojat olivat. Käteni ovat nyt kyynärpäitä myöten ristissä, if You know what I mean:)

Nähdään rakkaat, Jenny

lauantai 7. syyskuuta 2013

Kokkikoulussa

Meillä alkoi tänään kummityttöni Nallunutturaisen kanssa kokkikoulu. Meidän tyttöjen yhteistä tekemistä. Meillä oli ihan hirmu kiva päivä ja saatiin vielä meidän keittiöön tosi kiva työparikin, vain vuoden Nallua vanhempi tyttö. Samanlainen prinsessa hänkin:)
Neljässä keittiössä, kussakin kaksi työparia, ahersi vadelma-kermavaahtokääretortun. Puolet väestä laittoi päällekin kermavaahtoa ja puolet kaulitsi marsipaanikuorrutteen. Tytöt söivät niin paljon taikinaa, kermavaahtoa ja koristeita ennen itse tortun valmistumista, etteivät valmista kääretorttua juuri enää edes maistaneet! Mutta juuri niin se kuuluu ollakin!! Kaikki olivat hurjan ylpeitä omista luomuksistaan. Ensi kerralla, kahden viikon päästä, tehdään nakkicroisantteja ja pikkuleipiä, joten silloin ei liene ihan niin kauheita sokeriövereitä, kuin tällä ensimmäisellä kerralla!

Meidän valmis kääretorttu.
Nallu on hienosti omaksunut kummitädin moton
"Hiukan liikaa on juuri sopivasti minulle"
Koskaan ei voi olla liikaa glitterigeeliä :)
Kaikki valmiit kääretortut, upeita!
 
 
Ystävän poika oli jokin aika sitten tehnyt äidilleen ihanan ja heppatädeille sopivan kynttilälyhdyn yllätyslahjaksi. Minusta se oli niin hieno (ja idea hyvin liikuttava), että soitin suunnittelijalle ja tilasin heti samanlaisen. Sain ohjeet toimittaa kaksi Ärrän kenkää hänelle ja sitten saisin viestin, kun lyhty olisi valmis! Perjantai-aamuna viesti tuli ja työmatkalla kävin lyhtyni noutamassa. Se sai paikan olohuoneen oven edestä ja nyt siinä onkin kynttilä palanut melkein jatkuvasti:) Syksyisin, kun yleensä kaapitan hempeät pastellijutut Jennyn talosta, niin tämä rouhea lyhty sopii vallan mainiosti muutenkin rouheampaan sisustukseen. Meillä ollaan muutenkin menty koko tämä vuosi reippaasti industrialisempaan suuntaan, jos niin voi sanoa. Vaikka onhan täällä toki vielä sitä maalaisromantiikkaakin!
 
Nähdään rakkaat, Jenny
 
 
P.S. Ihan kohta mennään 50 000 tänne kurkistaneen rajan yli!! Mä olen ihan hurjan iloinen!! Ja lämpimästi tervetuloa uudet lukijatkin, teette mut niin iloiseksi olemassa olollanne!


keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Ihana syksy

Minä nautin syksystä. Illan hämäryydestä, yön viileydestä, päivän vielä hetken viipyilevästä lämmöstä. Minulle syksy edustaa aina uutta alkua, vaikka keskellä vuotta onkin. Tunnen jotenkin uudistuvani ja virkistyväni. Enkä välttämättä aloita konkreettisesti mitään uutta tai isoa, mutta uudistuminen onkin lähinnä tuota henkistä "piristymistä". Enkä tarkoita sitä, että olisin kesällä jotenkin masentunut tai nahkea, mutta kuumuus saa ilmeisesti talvilapsen käymään säästöliekillä. Ilmojen viiletessä alan taas elää ihan uudella energialla.
Tänä syksynä toivon kuitenkin sitä konkreettistakin muutosta, laitoin juuri talon myyntiin. Aikansa kutakin. Uutta asuntoa/taloa ei ole katsottuna, joten kirjan sivut ovat vielä tyhjiä. Jotenkin minua viehättää se, että tulevaisuus on täysin avoin. Pieni epävarmuus ja jännitys sopivat minulle:)
Sain siskoni anoppilasta joka syksyiseeen tapaan omenoita. Osa syötiin tuoreeltaan ja osasta tein ihanaa omppotorttua. Torttuun laitoin myös karhunvatukoita, jotka nekin kuuluvat syksyyn. Ja ovat ihanan makuisia niin tuoreena kuin vaikkapa hillona ja ihanaa vaihtelua mustikoille ja vadelmille. Meillä Suomessa ihan liian aliarvostettu marja. K-ryhmässä oli euron tarjouspäivät hevi-osastolla ja ostin monta rasiaa vatukoita.

 
Omenatorttu
 
pohja:
5dl piimää
1dl rypsiöljyä
3dl sokeria
8dl vehnäjauhoja
1,5tl soodaa
2tl kanelia
Sekoita sooda ja kaneli vehnäjauhoihin. Sekoita sitten kaikki aineet keskenään. Pohjasta tulee uunipellillinen.
 
täyte:
1l omenakuutioita (kotimaisia ei tarvitse kuoria)
0,5dl fariinisokeria
100g valkosuklaata
2dl saksanpähkinöitä
kourallinen karhunvatukoita
päälle tomusokeria
Poista siemenkodat ja paloittele omenat. Sekoita fariinisokerin kanssa. Rouhi valkosuklaa ja ronskisti saksanpähkinät. Ripottele pohjataikinan päälle omenakuutiot, pähkinät ja suklaa. Leikkaa vatukat puoliksi ja asettele piirakan päälle.
Paista uunin alatasolla 225 asteessa n.20-25 min.
Nauti vaniljajäätelön kanssa.
 

AVA:lla alkoi tänään baletin maailmasta kertova sarja. Tositv:tä baletista ja ihmisistä sen glamourin takaa. Odotin sarjaa innolla ja niin tuttua tuo vieläkin on, että voin melkein tuntea kärkitossujen puristuksen varpaissa. Sekin laji on kehittynyt, nykyään kärkiin laitetaan hienoja silikonipehmusteita, me survottiin pumpulia ja vaahtomuovipatjasta leikattuja "lappuja". Aika on tainnut kullata muistot, meni monta vuotta lopettamiseni jälkeen, etten halunnut ajatellakaan balettia. Kun sain hiukan etäisyyttä 6 kertaa viikossa olleisiin harjoituksiin ja sain jatkaa ratsastusharrastusta, palasin "juurilleni". Baletti vaan on niin mua (vaikkakaan kropassa se ei enää näy!)... Ja ainahan minua menneisyydestäni muistuttaa yliojentuvat nilkat ja rikkinäinen polvi:)
Mä lähden juoksulenkille pikkuruisen mäyräkoiran kanssa tuonne ihanan kuulaaseen ilmaan. Parasta lenkkiseuraa ja osaa hienosti jolkotella mun tahtia. Ja kun hän ei osaa merkkaillakaan, niin ei tarvitse pysähdellä. Pikkupoika pissaa edelleen yhteen paikkaan ja kuin tytöt. Aika suloista! Illan viileys tuntuu sen verran, että pitkähihaisen juoksupaidan kaivelin kesävarastoista. Ihan loistokas keksintö tuokin heijastimineen!


Iloista alkanutta syksyä ja energiaa päiviisi!
Nähdään rakkaat, Jenny