valkoista sisustamista, kirpparilöytöjä ja unelmia

tiistai 31. toukokuuta 2011

Terveiset Jyväskylästä!

Kylläpä oli meillä hauska miniloma!! Matkat menivät joutuisasti ja aika paikan päällä tuntuu aina loppuvan liian nopeasti, niinkuin nytkin. Söimme hyvin, saunoimme, hiukan juhlimme ja ihastelimme isäntäperheen uutta, söpöisintä haukku-vauvaa! Pikku-I:n olisi melkein voinut syödä;) Ja mikä parasta: pääsin vihdoin vierailulle myös Wishweariin, jonne olen jo pitkään halunnut. 3 ylintä kuvaa onkin ostoksestani. Löytyi heinäkuun häihin täydellinen yläosa! (miehelle en ole uskaltanut kertoa hintaa...) Me saimme hääkutsun siis viime viikolla postissa ja odotan niitä jo kovasti! Pääsemme M/S Lilyllä seilaamaan Turun saaristoon ja Naantaliin. En malttaisi millään odottaa! 2 alimmaista kuvaa on jo vanhasta sateenvarjostani, mutta se olisi ollut hyvä ottaa mukaan sateiseen Jyväskylään.
Ärrä siirtyi kesälaitumelle perjantaina ja ensimmäiset päivät kaverukset viettivät aikalailla turvat kiinni tuoreessa ruohossa. Nyt uskaltautuvat jo vähän tutkimaan pikku metsikköä.
3 työpäivää jäljellä ja sitten minä rynnistän kesälaitumelle!
Nähdään rakkaat, Jenny

torstai 26. toukokuuta 2011

Perunamaa

Nyt se on valmis. Uusi, upea perunamaa! Mies oli sen työpäiväni aikana askarrellut ja illalla istutimme perunat. Perunoiden oikealla puolella kasvaa sipulia, porkkanaa ja kesäkurpitsaa. Tuskin maltan odottaa satoa!!
Huomenna olen töissä vain puolikkaan päivän ja sitten käännämme nenät kohti Jyväskylää! IHANAA! Iloista viikonloppua!
Nähdään rakkaat, Jenny

maanantai 23. toukokuuta 2011

Sadepäivä

Pitkästä aikaa sataa. Minä pidän sateesta.  Näin keväällä rakastan luontoa etenkin sateen jälkeen, koska tuntuu, että vehreys suorastaan räjähtää aina sateella. Nurmikko näyttää vihreämmältä ja koivun lehdet paljon suuremmilta.
Viikonloppu meni taas ihan liian nopeasti. Lauantaina poika meni pappansa kanssa Särkänniemeen ja minä jaksoin shoppailla 6 tuntia;) Mies oli veljensä luona puutalkoissa. Illalla nautiskelimme kuohuvaa ystäväperheen luona ja sunnuntaina kävin pojan ja nuorimmaisen siskoni kanssa pizzalla ja katsomassa hänen kissalleen syntyneitä pentuja. Aivan järjettömän suloisia! Taas kovasti halusin tykätä kissoista, koska olisin melkein voinut yhden kotiin ottaa! Pystyin hillitsemään itseni:) Sunnuntai oli muutenkin kylästelypäivä ja kotiuduimme vasta klo.22 illalla. Ihan liian myöhään, koska kaikilla oli vaikeata herätä tänä aamuna.
Iltamyöhäsellä, kun kävimme vielä kasvihuoneessa kastelemassa, suunnittelimme miehen kanssa nopeasti terassin ja tänä vuonna meidän perunalaatikkoihin tuleekin porkkanaa ja sipulia, koska päätimme tehdä tällä viikolla myös kunnon ison perunamaan. Paikka on ihan kasvihuoneen vieressä ja sellainen alue, johon nurmikko kasvaa tosi huonosti. Nicolaa ja Rosamundaa meillä tuolla odottaa. Saamme tuttavaperheeltä hyvää multaa ja pääsemme loppu viikosta perunaa istuttamaan.
Odotan jo kovasti ensi viikonlopun pienlomaa Jyväskylään!! Ihanaa!!
Nähdään rakkaat, Jenny

torstai 19. toukokuuta 2011

Taulu;)

Jossain aiemmassa postauksessa puhuin keittiöön askartelemastani taulusta ja nyt on sopiva hetki pistää se näytille. Leimailin joskus, jossain näkemäni lauseen 100v. vanhan ruotsalaisen raamatun sivulle. Paperi Ikean halppis kehyksiin ja naulalla keittiön seinään. Helppoa ja nopeaa. Ja minut tuntevat tietävät, että lause sopii minulle täydellisesti!!
Nähdään rakkaat, Jenny

maanantai 16. toukokuuta 2011

Leijonia ja hevosia

Eilen jännäsimme ja lopulta juhlimme Suomen Leijonien huikeata menestystä ja voittoa MM-kisoissa. Tänään on itselleni vielä hiukan tärkeämpi juhla: Ärrärakas täyttää 9 vuotta!! Ruisleipää ja porkkanaa synttärisankari nautiskeli kavereiden kanssa, tarjoiluun osallistuivat myös tallin koira ja kaksi kuttua.
Ihanaa Leijonat ja ihanaa Ärrä!
Nähdään rakkaat, Jenny

sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Jääkiekkoa ja jännitystä...

Otimme pienen riskin loppu viikolla, kun kaivoimme (=mies kaivoi, minä ohjeistin) hernemaan kasvihuoneen taakse. Kylvimme jo hernoiset ja toivomme, että ne selviävät ja tuottavat meille ihanan makeita herneitä. Saapi nähdä. Meidän puuhastelu tuokio oli muutenkin aika hupaisa, koska poika seisoi viereisellä kivellä ja soitti nokkahuilulla Euroviisujen tunnusmelodiaa koko ulkona olomme ajan. Ihan vain siksi, että hänellä oli seuraavana päivänä musiikin tunnilla "koe" soittamisesta. Ovat naapurit varmaan taas kummastelleet touhujamme...
Samaisella hernemaa-reissulla löysimme myös apila"mättään" jossa oli 7 neliapilaa!! Mahdamme olla melko onnekkaita!!!
Viikonloppu meni taas kovin nopeasti. Lauantaina kävin äitini kanssa hakemassa hänelle tapettia ja vetimiä, kun pieni pintaremontti on hänen asunnossaan menossa. Siitä jatkoin shoppailulla ja tietenkin Kahvisalongin herkuilla ihanaisen A:n kanssa. Sain häneltä yllätyksenä kaksi vanhaa pulloa ja ensi viikolla saan hakea syyshortensiaa A:n vanhemmilta. Illan päätteeksi meille tuli pari heppatyttöä skumpalle ja jatkoimme juhlintaa naapurikylässä. Miehillä oli kyläturnaus ja siitä tulos näkyy alimmasta kuvasta. Miehen leukaan oli vahingossa vastustajan maila osunut ja lopputulos alkaa olla melko vaikuttava;) Ja hopeamitali vielä taskussa.
Sunnuntai on mennyt löhöstelyksi ja hiukan jännittää tuleeko illan myöhäisinä tunteina kultajuhlat... Peukut on pystyssä, mutta Ruotsi on paha vastus!
Nähdään rakkaat, Jenny  

keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Kevät touhuja

Hain eilen säkkikaupalla multaa. Tänään aloitamme miehen kanssa kasvihuoneessa puuhastelun. En ole vielä ihan varma viemmekö jo kasvatetut taimet sinne, mutta mullat ja kipot laitamme ainakin valmiiksi. Ja kaivamme hernemaan. Miehen siskolla on lämmitys kasvihuoneessaan ja hän taimensa jo sinne vei. Hänen miehensä unohti laittaa lämmityksen päälle ja kaikki taimet menivät!! Meillä kun ei tuollaista luxus-versiota ole, niin on pakko pelata varman päälle. Siksi emme uskalla ihan vielä taimia viedä, varsinkin kun viikonlopuksi on luvattu epävakaista. Ja yöpakkasiahan voi olla ihan juhannukseen asti.
Kuvissa paprikan taimet tähyävät  kasvihuonetta;) Kuvat on otettu jo ennen pääsiäistä, joten nyt ne ovat paljon isompia. Tänä vuonna paprikoiden ja kukkien lisäksi meillä kasvaa perunoita laatikoissa, herneitä kasvihuoneen takana, tomaattia, mansikkaa, salaattia, ruohosipulia, rucolaa, porkkanaa ja laventelia sisällä.
Ajoin aamulla pankkiasioille kotiin ja olin hirvittävän tehokas muutenkin! Siivosin kotona, vaihdoin lakanat, pesin kaksi koneellista pyykkiä ja tiskikoneen tyhjennyksen yhteydessä järjestin vähän astiakaappia. Vaatekaapin järjestely jäi hiukan kesken...
Tehokasta ja aurinkoista keskiviikkoa!
Nähdään rakkaat, Jenny

tiistai 10. toukokuuta 2011

Tavallinen tiistai

Kuvissa koiravaarimme Sasa, Sebbu, Sebu, Kebbu, Kebukka... Rakkaalle lapselle todellakin tulee uusia lempinimiä melkein joka päivä! Jos Luoja suo, Sasa täyttää ensi syksynä 14 vuotta. Hän on Bichon Havanaise, hänellä on vilja-allergia, herkkä vatsa, 4 hammasta ja sydänlääkitys. Maailman suloisin ja rakkain!!
Riitta oli laittanut minulle haasteen, jossa pitää kertoa 8 asiaa itsestä, joita ei vielä tiedetä. Liittyen kevääseen ja/tai kesään. Toivottavasti muistin oikein...:) Tässä minun:
1. Vaikka olenkin talvi-ihminen, saan keväästä ihan hirveästi energiaa! Ihan mihin vain. Uudistelen kotia , kasvihuonetta, jaksan siivota... Nautiskelen lintujen laulusta ja pienistä hiirenkorvista, ennen kaikkea heräävästä luonnosta.
2.Rakastan brunsseja, salaatilla käymistä ja kaipaan Helsingin kahvilakulttuuria, jota ei täällä meillä päin ole. Haaveilen ihanasta kahvilasta, josta saisi ihania salaatteja ja itse tehtyjä leivonnaisia. Ja shamppanjaa. Rakastan Gancia Astia!
3.Inhoan sammakoita. Ylikaiken. Autoillessa tähtään niihin ja olen iloinen, että taas on yksi vähemmän. Olen hiukan kauhea:)
4.Minulla on maailman kelvottomin muisti. Minulla ei ole muistia.
5.Inhoan Mikko Leppilampea. Ei liity kevääseen/kesään mitenkään, mutta inhoan, ihan kaikkina vuoden aikoina.
6. Aloitan 3 viikon päästä 2,5 kuukauden kesäloman. HUIPPUA!!! Hirveästi isoja suunnitelmia, katsotaan syksyllä toteutuiko mikään...
7. Seuraan kaikkien maiden kuninkaallisia hyvin tiiviisti. Nyt on ollut niin ihanaa, kun on häitä ja tapahtumia. Ja jatkoa vielä seuraa Monacosta ja Briteistä.
8. Rakastan kasvihuonettani ja siellä kasvien kasvattamista, mutta olen laiska kastelemaan. Onneksi mieheni hoitaa sen! Aloitan seuraavaksi kesäksi kasvatettavien kasvien listauksen jo heti Joulun väistyttyä.
Haasteen heitän eteenpäin myöhemmin...
Nähdään rakkaat, Jenny 

sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Äitienpäivä

Kylläpä oli ihanan lämmin äitienpäivä ja tietysti maailman parhaassa seurassa vietetty! Aamun olimme miehen äidin luona kaikkien hänen sisarustensa ja heidän lastensa kanssa ja heitä onkin aikamoinen määrä;) Mies jäi vielä äidillensä, kun me pikku-J:n kanssa lähdimme siskolleni minun äitiäni juhlimaan. Söimme hyvin ja kävimme puistossa.
Kuvissa saamani äitienpäivä kortti ja -kimppu, jossa lempi kukkiani: pioneita, Ocean Song ruusuja, Ranunculuksia, Syreeniä ja Hortensiaa. Huikaisevan ihana!! Korttiin poika oli keksinyt hienon runon minusta. Siihen oli listattu kaikki minulle tärkeät asiat.  Mies sanoi aamulla, että lahjan saan vasta ensi viikolla, kun "se" saapuu... Kovin mystistä, eikä suostu minulle kertomaan, mikä se on!! Ja minä olen kuin kissa pistoksissa! Pieniä vihjeitä kerjäsin, mutta ei tippunut. Saan kuulemma tietää myöhemmin. Minun hermoilleni aivan liian raastavaa. Yritin miestä lahjoakin, mutta suu on pysynyt supussa.
Lämpimässä kevät illassa kävimme vielä kävelyllä.
Nähdään rakkaat, Jenny

keskiviikko 4. toukokuuta 2011

Kieloja ruusun päivänä:)

Vaikka onkin ruusun päivä (ja Ärrärakkaan nimipäivä), niin ihan pakko oli kuitenkin laittaa kuvia näistä upeista uutuuksista, joita kukkikselle eilen tuli! Hurmaavan ihania ja huumaavan tuoksuisia VAALEANPUNAISIA kieloja!
Tallilla käväisin nuuhkuttelemassa eilen illalla syntynyttä varsaa. Miten suloisia eläinlapset ovatkaan! Ärrä ja Pirre seisoivat nenä kiinni tallin ovessa ja odottivat lauman pomoa ulos, joka ei ihan vielä vauvansa kanssa  tule... Huomenna menen Ärrän kanssa pikku kävelylle maistelemaan kevään ensimmäisiä vihreitä, nams;)
Nähdään rakkaat, Jenny

tiistai 3. toukokuuta 2011

Kylmää...

Vappu meni ja ihanasti menikin! Vietimme 3:n ystäväperheen kanssa vappuolympialaisten, grillailun ja mukavan yhdessä olon merkeissä huippu hauskoja hetkiä. Vappuyllätyksenä käväisin tapaamassa myös vanhaa ystävää, joka oli saapunut avovaimonsa ja pienen tyttärensä kanssa Suomeen. Lapsetkin nauttivat suunnattomasti! Onneksi oli ihan hyvä ilma, vaikkakin hiukan kylmä, mutta sääennusteen mukaan piti sataa, mutta onneksi ei kuitenkaan!
Vappuaatto aamu alkoi minulle melkoisen jännittävästi, kun Ärrä muutti uuteen kotiin! Turhaan sitä matkustamista jännitin, kaikki meni loistavasti! Aamulla olin kyllä niin hermona, että tallin pitäjä sanoi, että minä en saa mennä autoon hevosen kanssa tai hermostutan senkin;) Ja niin olisin varmasti tehnyt! Ihan kädet tärisivät. Tallin pitäjän ihana, rauhallinen isä lähti meille sitten saattojoukoksi. Matka meni hienosti, osittain varmasti siitä syystä, että pieni rauhoittava annos Ärrälle laitettiin.
Perillä Ärrä lepäili ensin hetken karsinassa ja sitten hän pääsi ulos tutustumaan uusiin ystäviinsä. Minua sekin jännitti, pikku rouva kun ei ole 3:n vuoteen kenenkään kanssa tarhannut. Mutta sekin meni hienosti ja minä sain taas todeta jännittäväni kaikkea aivan turhaan! Pieni arvojärjestyksen selvitys tietenkin käytiin, mutta se oli 10 minuutissa ohi. Vanha siitostamma on pomo ja pitää nämä kaksi nuorempaa kurissa ja nuhteessa;) Nuorin tamma ja Ärrä ovat jo ihan ystäviä ja syövät samalta kasalta.
Kauhean viileätä nyt on, ainakin tuntuu pääsiäisen lämpöisen jälkeen! Tosin tänään kukkikselle saapuneiden ruusujen kannalta se on hyvä:) Kukkikselle tuli tänään myös aivan hurmaava uutuus: vaaleanpunaisia Kieloja. Upeita kerrassaan! Äitienpäivä ruusuja siis kovasti siellä laittelemme ja toivomme "kovaa" myyntiä ensi viikonlopulle:)
Iloista viikon alkua!
Nähdään rakkaat, Jenny