Viime viikon puolella aloitimme ristiäisillä. Pari ensimmäistä kuvaa niistä ihanista juhlallisuuksista, joissa hyväntuulinen ja rauhallinen pikkumies sai kasteessa oikeaksikin nimekseen Santeri. Sillä nimellä häntä kutsuttiin jo masussa.
Lomalla meillä on ollut leffa-ja löhöpäiviä. Tietoisesti olemme herkutelleet ja vain olleet. Ihan koko päivän pujamassa, jos siltä on tuntunut. Hyvällä ruualla ja aika monella litralla jätskiä ollaan eletty:) Tänään nautiskelin upeasta kevätsäästä tekemällä tunnin kävelylenkin. Linnut ovat ainakin heränneet muutaman kuukauden hiljaiselon jälkeen! Elmeri sai lenkiltä tulijaisiksi uusia pajunoksia kuorittavaksi, jospa säästyisi meidän johdot...
Huomenna aiotaan pojan kanssa kaivaa puutarhakalusteet hangesta ja nautiskella ulkona laskiaispullia ja kuumaa kaakaota viltteihin kääriytyneinä;) Ja perjantain vietämme A:n ja kummipojan kanssa. Ainakin megaHoppLopiin aiomme!
Nähdään rakkaat, Jenny
P.S Onnea niille, jotka meinaavat tänään, karkauspäivänä kosia:)
valkoista sisustamista, kirpparilöytöjä ja unelmia
keskiviikko 29. helmikuuta 2012
perjantai 24. helmikuuta 2012
HiihtoLOMA
Ihana, ihana loma!! Ja ihan koko ensi viikon. Pitkä ja rankka oli tämä viikko, kun leikin omaishoitajaa. Mutta nyt on papan asiat saatu järjestykseen ja sunnuntaina pikkuinen Santeri saa nimen ihan virallisesti. Ehkäpä piipahdamme lomalla pojan kanssa myös Helsingissä ihanaisen A:n ja kummipoikani aina niin vieraanvaraisessa kodissa. No, onpa niitä heppahommiakin aina. FEI-kisat lähestyvät ja ennätysmäärä ratsukoita tulossa ulkomailta! Ihanan kutkuttava odotus!
Suurimmaksi osaksi aion kuitenkin vain =>
Ja nautiskella ja syödä =>
Ja unelmoida =>
Hauskaa lomaa siis kaikille, joilla sellainen on!
Nähdään rakkaat, Jenny
Suurimmaksi osaksi aion kuitenkin vain =>
Ja nautiskella ja syödä =>
Ja unelmoida =>
Hauskaa lomaa siis kaikille, joilla sellainen on!
Nähdään rakkaat, Jenny
keskiviikko 22. helmikuuta 2012
Syntymäpäivät part 2
Vietimme ihan ratkiriemukkaat synttärijuhlat ystäväni J:n kanssa viime viikonloppuna. Paikalla olivat myös J:n ihanat siskot miehineen Jyväskylästä. Vatsa kipeänä nauroimme, sopivasti shoppailimme, herkuttelimme, nautiskelimme, lauloimme, tanssimme aamuun asti ja maistelimme myös hiukan kuohuvaa:) Ja tietenkin hurmaannuimme lahjoista! Tällaisia juhlia toivoisi useamminkin!
Niin ja kun tarpeeksi purnasi ja kiukutteli, niin löysinhän minä näitä Muscareitakin:)
Sarkka laittoi minulle haasteen jo jokin aika sitten ja vastailen siihen lähipäivinä...
Nähdään rakkaat, Jenny
Niin ja kun tarpeeksi purnasi ja kiukutteli, niin löysinhän minä näitä Muscareitakin:)
Sarkka laittoi minulle haasteen jo jokin aika sitten ja vastailen siihen lähipäivinä...
Nähdään rakkaat, Jenny
torstai 16. helmikuuta 2012
Hurmaava helmikuu
Helmikuu on yksi lempikuukausistani. Eikä pelkästään siksi, että on minun syntymäpäiväni. Rakastan laskiaispullia (vaikka niitä kyllä syödään meillä ihan ympäri vuoden) ja pimeän marras-, joulu- ja tammikuiden jälkeen valon määrä lisääntyy niin huimasti! Rakastan kimaltavia hankia ja silti jo pientä lupausta keväästä. Meillä onkin jo kovassa mietinnässä mitä ensi kesänä pihaan ja kasvihuoneeseen laitetaan. Tänä keväänä ajattelin shoppailla Pionien kodissa. Sireeniä haluaisin myös ja omenapuun kirsikkapuulle kaveriksi. Ja ehkäpä päärynäpuun, vaikka mies epäilikin puun kasvua näillä leveyspiireillä.
(kuvaan on piilotettu hevonen ja ratsastaja, löysitkö?) :)
Tänäänkin aurinko paistoi niin ihanasti! Aivan kuin joku olisi kylvänyt timantteja hangelle. Harmi, etteivät ne kuvissa näy! En laittanut aurinkolaseja, vaikka vähän häikäisikin, vaan nautiskelin auringosta.
Viikonloppuna jatkamme siis synttärijuhlintaa ja luulenpa, että pieni shoppailukierroskin täytynee tehdä;) Ihania ystäviä, ihania juhlia!
Emmu-etevä on saanut sisälle oksia kuorittavaksi ja oppinut hyppäämään sohvalle! Ihan kainaloiseksi hän ei vielä suostu, mutta kaikki kiinnostaa silti. Ajattelin osan Elmerin oksista laittaa maljakkoon ja kokeilla saisinko jo hiirenkorvia... Ja tuskastumiseen asti olen jo yli viikon etsinyt Muscareita (helmililja/helmihyasintti siis), tuloksetta!! Hermostuminen on kohta lähellä:)

tiistai 14. helmikuuta 2012
Ystävänpäivänä
Pikaisesti käyn toivottamassa ihanaa, iloista ja suloista Ystävänpäivää!! Vaikkakin itse haluaisin muistaa rakkaita Ystäviäni ihan jokaikinen päivä! Tässä kiire-maailmassa se turhan usein vaan unohtuu.
Suloisimman Nallunutturan näkemys kummitädistä. Ihan on minun näköiseni:)
Tämä piirros taas on edellisen taiteilijan isoveljen luomus Ärrästä ja minusta. Liikuttavan ihania molemmat teokset! Etsin kuville sopivat kehykset ja luulenpa, että ne tulevat sulostuttamaan makuuhuonettamme.

maanantai 13. helmikuuta 2012
Syntymäpäivät
Tänä viikonloppuna viettelin synttäreitäni. Perjantaina illalla sain vieraaksi Jossun ja suloisimman Helgan, 14 viikkoisen kultaisennoutajatytön.
Lauantain vietin S:n kanssa Tampereella shoppaillen ja kävimme syömässä Cafe la Famillessa. Aivan IHANA paikka ja syntisen ihania leivonnaisia! Se jättimäinen vaahtokarkkibrownie oli varmasti lähes kaloriton:)
Sunnuntaina sain sitten kaikki rakkaimmat meille kotiin. Sain ihania lahjoja, puhua tyttöjen juttuja ja hassutella kummilasten kanssa! Tarjolla oli lohipiirakkaa ja salaattia, laskiaispullia, valkosuklaa-mustikka muffinsseja, unelmakakku, leivoskeksejä ja tietysti Rocky Roadia:) Illan päätimme parin ystävän kanssa elokuvissa. Vuosaari oli hyvä, mutta melkoisen pysäyttävä ja ahdistava. Suosittelen silti.
Viimeisen kuvan Odd Mollyn sukat tilasin itselleni Ruotsista syntymäpäivälahjaksi. Pari muutakin juttua, ei niin kovin tarpeellista, pystyin viime viikolla selittämään itselleni lahjoiksi;)
Iloista viikonalkua!! Ensi viikonloppuna juhlinnat jatkuvat! Jyväskylän muruset tulevat juhlimaan vuorostaan tänne, ihanaa!

tiistai 7. helmikuuta 2012
Lamppu varkaus:)
Viime lauantaina saattelimme lähimpien läsnäollessa mummin haudan lepoon. Tilaisuus oli lämmin ja koskettava, vaikkakin pakkasta oli melkein -30! Perjantaina olin kukkiksella apuna tekemässä kukkajuttuja ja harmitti hiukan se, että pakkanen melko tehokkaasti pureksi hautavihkoja.
Perjantaina kävin lainaamassa miehelle mustaa villakangastakkia hautajaisiin. Samalla tein ystäväpariskunnan autotallissa varkauden:) Köyhänmiehen Jielde;) Ihan luvan kanssa kylläkin.
Tällä viikolla on syntymäpäiväni ja juhlin sitä sunnuntaina omien rakkaitteni kanssa. Perhe ja lähimmät ystävät tulevat sunnuntaina kylästelemään ja iltaa jatkamme tyytöjen kanssa elokuviin. Viikonloppuna tilasin itselleni synttärilahjaksi Odd Mollyn ihanaiset sukat! Odotan innolla pakettia:)

torstai 2. helmikuuta 2012
Mummilleni
Sinä lähdit,
et kertonut minne.
Tähdeksikö asetuit
vai tuulenako kuiskaat?
Vai oletko kimaltava hiutale,
jonka hangella näin?
Vaan, kun tarkkaan sydämelläni kuuntelen,
sinä sittenkin kerrot
-teihin jäin!
Jenny
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)