Synttärit osa 2 olivat viime viikonloppuna. Aamun vietimme matkakisoissa ja illalla humputeltiin saunan ja skumpan voimin.
Tänään sitten viimeinen osa tätä tänä vuonna. Vaikka en tasavuosia täyttänytkään, tykkään juhlia rakkaitten kanssa, ihan vaikka ilman syytäkin. Eilen leivoin koko illan, taisin ihan vähän innostua kakkujen kanssa...
Prismaan oli tullut Ranunculuksia, neilikoita ja ruusuja. Enhän minä niitä pystynyt vastustamaan... Tein pari pikkukimppua sivupöydille ja yhden ison keittiöön. Hempeillä väreillä taasen mentiin, mutta niinhän tyttösynttäreillä kuuluu! Nallunutturaiselta ikäväkseni sain aamulla puhelun, ettei hän pääsekään osallistumaan! Pienellä oli 39,6 astetta kuumetta! Hurjaa! Murua hiukan harmitti ja niin minuakin, mutta nyt paukutellaan sellaisia lukemia, että on parempi levätä kunnolla!
Rakkaita kuitenkin tuli, 3 eri kattausta ja kakut tekivät hyvin kauppansa, isäni (joka ei saanut tyttösynttäreille kutsua:)) epäili, että kieriminen on ainoa vaihtoehto autolle pääsemiseksi:)
Paria uutta reseptiä kokeilin; rasperry-cheesecake-brownies ja suklaakakkua tuoreilla marjoilla. Melkoista metsästystä oli etsiä marjoja tuoreena, mutta onnistuin kuitenkin mustikoita, vadelmia ja mansikoita saamaan. Kakut olivat ihania ja melkoisen kalorittomia...:)
Oli meillä sitten lohirullan kanssa salaattiakin. Askartelin aikanikuluksi miniluumutomaateista sydämet muruille <3. Ihana päivä, maailman ihanimpia ihmisiä! Lahjoista myöhemmin!
Iltaa jatketaan naapurikunnan työväentalolle pojan joukkueenjohtajan 40v. synttäreille. Yhtä juhlaa tämä lauantai!
Nähdään rakkaat, Jenny
Voi hyvänen aika miten ihanat tunnelmat, kukat ja tarjoilut ja tuo kakku, nam, kerrassaan suloinen. Ihana postaus :).
VastaaPoistaKiitos Sarppu<3
PoistaIhania kukkia & kakkuja!! ps. sun pitäisi ehdottomasti perustaa se oma kukkakauppa ;)
VastaaPoistaNiinhän mun kai pitäisi... Katsotaan ;)
PoistaMahtavat tarjottavat! Onko tuo suklaakakun ohje mistä?
VastaaPoista