valkoista sisustamista, kirpparilöytöjä ja unelmia

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Punahuulia

Vietimme eilen iloiset Jojon 30v. synttärijuhlat 50-luvun teemalla. Kellohameita, töttörötukkia ja punaisia huulia. Minä kävin juhliin ostamassa elämäni ensimmäisen punaisen huulipunan ja ostinkin sitten heti punien Ferrarin. Guerlainin huulilakan, jonka luvattiin kestävän koko illan. Sitä se ei ihan täydellisesti tehnyt, mutta totuin punaisiin huuliini siinä määrin, että ehkäpä voin käyttää sävyä nyt muuallakin! Salaa olen aina täydellisiä, punaisia huulia ihaillut, minusta se on hurjan naisellista.
Samalla shoppailukierroksella oli ostettava myös lemppari hajuvettäni; Hugo Bossin Femmeä, sitä vaaleammanpunaista, koska olen jo pari viikkoa viimeisiä tippoja yrittänyt pullosta suihkia. Siskoni ostivat minulle sitä vuosia sitten Joululahjaksi ja siitä saakka olen sitä käyttänyt. Rakkautta ensi nuuhkaisulla:) Nyt se oli kyllä syntymäpäivälahja itselleni, vaikkakin viikon etuajassa! Tässä ehtii vielä ensi viikon aikana monta lahjaa hankkia:)
Reissuflunssa on tarttunut poikaan, joka aloittaa ensi viikon sairaslomalla. Kurjaa ja hurjan kuuloinen on pojan yskä. Piristykseksi ilmoittauduimme kevään Tallinnan turnaukseen:)

Nähdään rakkaat, Jenny

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun ilahdutit minua tervehdykselläsi!