Lupasin Joulukukista vielä postauksen ja mikä olisikaan minulle mattimyöhäiselle parempi päivä, kuin tasan kuukausi Joulun jälkeen. Toisekseen tänään on myös juuri edesmenneen mummini nimipäivä, joka hänkin rakasti kukkia, joten juhlavuudessaan kuvat sopivat myös nimpparikukiksi. Mummin nimipäivää emme koskaan juhlineet, koska mummi ei tykännyt nimestään. Kaksi kertaa Karjalasta kun lähti, niin venäläisestä nimestä johdettu suomennos ei häntä miellyttänyt. Minä kyllä pidän hänen nimestään kovasti.
Kuvissa siis talvisia lempikukkiani: amaryllistä, jouluruusua, hyasinttia, ruusuja ja ranunculusta, jota toki saa ympäri vuoden. Ja kuva myös kuusestamme, joka oli tänä vuonna erityisen kaunis ja tuuhea.
Tässä oli Jennyn talon Joulu tältä erää. Seuraavan kerran Joulujuttuihin syvennyn sitten Jouluna 2012. Vaikka nyt onkin ihanasti lunta ja koko ajan lisää sataa, mieleni hiipii jo kevääseen ja hypistelin eilen siemenpusseja ja mietiskelin mitä ensi kesäksi laitetaan kasvamaan. Mies piti minua hiukan hulluna:)
Nähdään rakkaat, Jenny
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kun ilahdutit minua tervehdykselläsi!