valkoista sisustamista, kirpparilöytöjä ja unelmia

sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Iloista uutta vuotta!!

Niinhän siinä sitten kävi, että kesä vierähti syksyksi, syksy talveksi ja vielä vuosikin vaihtui ennekuin palasin tänne. Minulla on ollut melkoisen hektinen syksy! Luulenpa, etten enää lupaamaani kesäkuvakollaasiin palaa, mutta voipi olla, että jotain muistoja kesästä ja syksystä ripottelen tänne matkan varrella.
Ärrärakas muutti tallia, karvaisen kummityttöni kotiin saatuaan ensin karmean näköisesti, kirjaimellisesti turpaansa laumanjohtajalta. Lokakuussa jouduimme tekemään myös kovin raskaan päätöksen ja lopettamaan rakkaimmista rakkaan koiramme Sasan. Ihan yhdessä yössä juuri 14 vuotta täyttäneen herran elimistö petti ja aamusella kannoin hyvän ystävämme lopetettavaksi. (itkemättä en pysty näköjään vieläkään siitä kirjoittamaan). Seppu haudattiin koko perheen voimin kasvihuoneen viereen, johon laitoimme lyhdyt ja usean viikon ajan veimme joka ilta ulkotulet palamaan. Nyt on tahti vähän hiipunut. Marraskuussa poikani täytti 12 vuotta ja sitä juhlittiin meillä kotona ihan läheisimpien kesken.  Monta tutun tai puolitutun eläinystävää kuoli yllättäen loppu vuonna ja siihen kun lisätään vielä pieni parisuhdekriisi ennen joulua, niin vuoden 2011 loppu oli todella raskas ja voimia kuluttava! Onneksi vaihdoimme selvästi parempaan vuoteen 2012 läheisten ystävien läsnäollessa, perinteisesti raketein, syöden ja saunoen. 2.1.2012,  8 päivää lasketunajan jälkeen siskoni synnytti mitä suloisimman pojan! Tumma paksu tukka ja miehenmitat; 3945g ja 54cm!
Siinä nopea syksyn katsaus, joihinkin tapahtumiin palaan kyllä vielä tarkemmin ja ainakin Rakastamaani Jouluun, joka ansaitsee ihan oman postauksen! Mutta nyt haluan esitellä uuden perheenjäsenemme Töpö Elmeri Tuusannuuskan (kuvassa)! Pari päivää sitten hän meille hiukan yllättäen muutti. Hän on puoliksi leijonanharjainen ja puoliksi tavis:) Suloisin ilmestys eikä häntä voi hymyilemättä katsoa! Vapaana Elmu kodissamme loikkii ja käy häkissä syömässä ja pikkuruisessa vessassaan, hän on siis sisäsiisti! Johtojen pureskelun takia hän viettää yönsä ja työpäivämme häkissään myös ja sitä pitää hiukan protestoida:)
Iitun innoittamana tänne palasin, hän aloitti vastikään blogaamisen, joten käykäähän kurkkaamassa www.pikkumarkkula.blogspot.com!
Ihanaa vuoden alkua kaikille!
Nähdään rakkaat, Jenny

2 kommenttia:

  1. Tervetuloa takaisin! Ilolla odottelen joulupostaustasi.

    VastaaPoista
  2. Samoin. Mukavaa saada lueskella hieman tuoreemmista tapahtumista :)

    VastaaPoista

Kiitos, kun ilahdutit minua tervehdykselläsi!