valkoista sisustamista, kirpparilöytöjä ja unelmia

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Ulkoilua urakalla

Ihana auringonpaiste helli meitä koko viikonlopun. Aamuisin myös hiukan ikävästi pakkanen, yli 20 miinusastetta molempina viikonlopun aamuina. Päivisin olikin sitten enää mukavat -5.
Pojilla oli pihapeli-challenge lauantaina ja minun piti mennä sinne S:n kanssa pitämään poniratsastusta. Pakkanen teki tepposet trailerin jarruille emmekä saaneetkaan poneja paikalle. Vietin sitten aurinkoisen päivän muuten vain pelejä katsellen. Hienosti menikin; pojan porukka voitti turnauksen omassa sarjassaan. Miehen joukkueella ei käynyt ihan yhtä hyvin:) Ihanainen A ja kummipoika tulivat myös luistelemaan ja nauttimaan kelistä meidän kanssa.

Sunnuntaina leivoin aamulla raejuustosämpylöitä evääksi jäälle. Väliin laitettiin juustoa, kurkkua, paprikaa ja rapsakkaa pekonia. Kuumaa kaakaota ja makkaraa pakattiin myös. Käveltiin jäätietä pitkin saareen syömään eväitä. Hurjasta tuulesta huolimatta saatiin makkaratkin grillattua.
Illalla kävin vielä Ärrämurusen kanssa metsälenkin. Maailman ihanin poni!
Laitan tännekin sämpyläohjeen, josko joku innostuisi. Ohje on minun oma sovellukseni ja kannattaakin ohjeita muunnella oman maun mukaan. Raejuustoa voi laittaa joko pienemmän pyöreän purkin tai sitten ison suorakaiteen muotoisen. Meillä laitetaan enemmän, tulee enemmän makua. Ja kannustan kaikkia leipomaan sämpylöitä!! Mikään ei ole sen helpompaa ja hurjan hyvää on vastaleivottu, rapsakkakuorinen sämpylä! Plus tiedät tarkkaan mitä syöt. Viikonlopun aamupalalle leivon puolella ohjeella. Kaikki ohjeen aineet ovat meillä luomua.
 

Jennyn sämpylät
 
1 litra maitoa
2 pss kuivahiivaa
8 tl suolaa
4 rkl sokeria
2 lorausta juoksevaa Oivariinia (n.2-3 rkl)
 purkki raejuustoa 
12 dl venhäjauhoja
6 dl grahamjauhoja
2 dl ohrajauhoja
 
Lämmitä maito kädenlämpöä hiukan lämpimämmäksi. Lorauta sekaan rasva. Sekoita osa jauhoista, suola, sokeri ja kuivahiiva astiassa ja lisää nesteeseen. Lisää loput jauhot. Taikina on melko löysää, koska mielestäni siten tulee ihanan pehmeitä sämpylöitä. Ohjeesta tulee n. 20-25 sämpylää, riippuen sämpylän koosta. Itse teen taikinasta vain pitkän pötkön ja leikkaan siitä paloja. Leikkauspinta peltiä vasten, sämpylöistä tulee siis soikeita. Jos on aikaa, pyörittelen kauniita palleroita:)
Paista 225 asteessa kullanruskeiksi.
 
Voipunut ulkoilija uusissa synttärilahjaripsissään. Minulla on ripset jo ollut monesti, mutta toivoin niitä taas äidiltä lahjaksi. Niiden ansiosta näytän aamuisin vähän vähemmän kuolleelta:)
 
Ensi viikko tuo tullessaan S:n synttärilahjayllätyksen, jota odotan kovasti. Ajattelin askarrella myös munia pääsiäiseksi jossakin välissä. Ideoita pursuilee niihin! Saapas nähdä, mitkä ovat toteutuskelpoisia...
Iloa viikkoosi!
 
Nähdään rakkaat, Jenny
 
 

1 kommentti:

  1. On ollu kyllä aika jännä, öisin pakkanen kipuaa sinne 20 asteeseen, mutta päivisin lauhtuu reilusti. Ollu aika kylmä aamulla ja illalla polkea töihin/kotiin :)

    VastaaPoista

Kiitos, kun ilahdutit minua tervehdykselläsi!