valkoista sisustamista, kirpparilöytöjä ja unelmia

maanantai 13. helmikuuta 2012

Syntymäpäivät

Tänä viikonloppuna viettelin synttäreitäni. Perjantaina illalla sain vieraaksi Jossun ja suloisimman Helgan, 14 viikkoisen kultaisennoutajatytön.
Lauantain vietin S:n kanssa Tampereella shoppaillen ja kävimme syömässä Cafe la Famillessa. Aivan IHANA paikka ja syntisen ihania leivonnaisia! Se jättimäinen vaahtokarkkibrownie oli varmasti lähes kaloriton:)
Sunnuntaina sain sitten kaikki rakkaimmat meille kotiin. Sain ihania lahjoja, puhua tyttöjen juttuja ja hassutella kummilasten kanssa! Tarjolla oli lohipiirakkaa ja salaattia, laskiaispullia, valkosuklaa-mustikka muffinsseja, unelmakakku, leivoskeksejä ja tietysti Rocky Roadia:) Illan päätimme parin ystävän kanssa elokuvissa. Vuosaari oli hyvä, mutta melkoisen pysäyttävä ja ahdistava. Suosittelen silti.
Viimeisen kuvan Odd Mollyn sukat tilasin itselleni Ruotsista syntymäpäivälahjaksi. Pari muutakin juttua, ei niin kovin tarpeellista, pystyin viime viikolla selittämään itselleni lahjoiksi;)
Iloista viikonalkua!! Ensi viikonloppuna juhlinnat jatkuvat! Jyväskylän muruset tulevat juhlimaan vuorostaan tänne, ihanaa!
Nähdään rakkaat, Jenny

1 kommentti:

  1. Kivoja lahjoja, ja ihanan näköisiä herkkuja. Tuskin maltan odottaa viikonloppua!

    VastaaPoista

Kiitos, kun ilahdutit minua tervehdykselläsi!