valkoista sisustamista, kirpparilöytöjä ja unelmia

lauantai 11. toukokuuta 2013

Äidin testitorttu :)

Jos teet tekstillisen kääretortun, muista kirjoittaa teksti peilikuvana!
 
Halusin täksi äitienpäiväksi tehdä jotain nopeaa ja helppoa. Päädyin kääretorttuun ja lämpimän ilman innoittamana täyttämään sen jäätelöllä, mansikalla ja suklaalla. Halusin kuitenkin jotain speciaalia ja päätin kokeilla saisinko kuvioita aikaiseksi.
Värejähän voi käyttää vaikka kuinka ja kuvioissakin on vain taivas rajana!! Taidan kokeilla tämän pilkullisen jälkeen raidallista.
Tavallisesta vaaleasta torttutaikinasta otin siis pienen osan erilleen ja värjäsin. Pursotin ensin värillisellä leivinpaperille haluamani kuviot ja sitten pursotin ilman tyllaa paksuhkon perustaikinan päälle. Sitten  tavalliseen tapaan uuniin. Kuvio ei mene tällä systeemillä "läpi" asti, joten muista kirjoittaa esim sankarin nimi peilikuvana!
Itse huomasin tätä testitorttua kääriessäni, että kirjoitus pitää olla melko paksulla pursotettua, että siitä sa selvän paremmin.
 
Kokeilkaahan, äidille ihana lahja, kun lapset pursottelevat omilla väreillä omat ihanat kuviot! Tai vaikka nimensä.
 
Nähdään rakkaat, Jenny



1 kommentti:

Kiitos, kun ilahdutit minua tervehdykselläsi!