valkoista sisustamista, kirpparilöytöjä ja unelmia

sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Näyttelyssä

Koko eilinen aherrettiin Jossun puutarhassa. Istutettiin kahteentyttöön 70 Norjan angervoa, perustettiin kasvimaa, kaadettiin yksi puu ja syötiin hyvin. Iltasella kädet oli urakan jälkeen hellänä ja selkäkin vähän protestoi kaivuu-urakasta. Hauskaa meillä silti oli!
Tänään patsastelin koko päivän sitten käsirakkoineni Hovin ratsutilalla hevosnäyttelyssä. Aivan huippuhienosti esiintyi karvainen kummityttöni ja voitti oman luokkansa, jossa vanhin hevonen oli 7 vuotias. N on vasta yksi!! Hieno tyttö!! Kirppukin oli paikalla, mutta jäi luokassaan viimeiseksi. Hieno pikkuneiti hänestäkin on silti kasvanut ja kovasti äitinsä näköinen! Joka kasvattaa muuten melkoista lomamahaa uuden laidunkaverinsa Yasmeenin kanssa. Ihanaa, että Ärrämurulla on kaveri!
Kaiken kruunasi tietenkin meitä hellitellyt helle, ihanaa!

Nepu, luokkansa paras!


Ärrämurun ainoa lapsi, Kirppupienoinen

Nähdään rakkaat, Jenny



1 kommentti:

  1. Onnea vielä kerran hienosta luokkavoitosta pikkutammuskalle! Oli kiva kerrankin saada kunnon vastusta risteytyskehään ;) Saatte mennä hakemaan elokuussa risteytys-Championin vuorostanne, kun me passataan ja mennään ko päivänä Vermon näyttelyyn :)

    VastaaPoista

Kiitos, kun ilahdutit minua tervehdykselläsi!