Minä olen jo pitkään haaveillut keinutuolista (tietysti myös aaaaikas monesta muustakin jutusta!).
Mitenkään aktiivisesti en ole etsinyt silti.
Vuosi sitten löysin kirpparilta aivan täydellisen, mutta pidin sitä liian kalliina ja se oli meille kyllä liian isokin. Lisäksi siinä oli sellainen piirre, josta en pidä keinutuolissa. Se keinui taakse päin liian pitkälle, tulee sellainen tunne, että menee ympäri, selälleen ja joutuu lopettamaan keinumisen nostamalla jalkoja ylös, tiedättekö?
Sitten vastaan tuli täydellinen! Keinu on pieni ja valkoinen. Ja mikä tärkeintä se on korvaamattoman arvokas! Ei euroissa, vaan ihan tunne syistä! Se on mummini vanha, enkä tiedä kuinka vanha iältään, mutta niin kauan kuin minä muistan, mummini keinutteli siinä ja katsoi telkkaria pirtissä eli olohuoneessa. Täysin arvoton siis muille! Yksi pinna on poikki ja käsinojat huutavat liimausta, mutta minä tykkään hirmuisesti siinä keinua!
Viltti on ystäväni anopin kutoma.
Minä suuntaan viikonlopuksi tyttöjen kanssa Jyväskylään. Olen niiiiiiiin miniloman tarpeessa, etten millään malttaisi odottaa lähtöä!
Nähdään rakkaat, Jenny
Ompa kaunis ja siro keinutuoli. Meilläkin on keinutuoli, mieheni mummon vanha ja vaikken koko mummoa ehtinyt koskaan tavatakaan, on se minulle mittaamattoman arvokas. Sitä paitsi siinä on yllättävän hyvä istua.
VastaaPoistaSe onkin hassua, ettei keinutuolin huonoutta ajattele ennenkuin on istunut huonossa!
PoistaMinä rakastan esineiden historiaa ja tunnearvoa eikä meillä juurikaan olekaan muille arvokkaita huonekaluja!
Ihania keinutteluja sinulle kesän ensilämmössä!