valkoista sisustamista, kirpparilöytöjä ja unelmia

tiistai 22. lokakuuta 2013

Mökkeilyä

Toissa viikonloppuna, samana kun vietimme Viljamin ristiäisiä, kävimme Helsingin siskoni miehen mökillä syömässä ja hiukan ulkoilemassa. Äiti teki meille ruoan ja minulle napsahti jälkkärinakki :) Hiukan yllättäen voitan siinä arvonnan aina :)
Minä tein red velvet-cupcakeja, joille tein hatut marengista ja suklaasta. Kuumensin ensin kokoajan vatkaten marenkia vesihauteessa, otin pois ja sitten vatkasin sen kylmäksi asti. Pursotin cupcaken päälle ja annoin levätä hetken. Sulatin levyllisen maitosuklaata ja puoli levyä tummaa ja sekoitin sekaan puoli desiä öljyä, jotta sain tarpeeksi valuvan suklaaseoksen. Käytä rypsiöljyä, et halua suklaaseesi oliivin makua :) Mitä juoksevanpaa suklaata, sen ohuempi kerros sitä jää marenkiin.
Ihana, ihana mökki! Upeat näkymät. Me syötiin ja puhuttiin ja meteli oli välillä aika hurja, kun kaikki puhuivat päällekäin. Lopuksi mentiin ulos aarteen etsintään.
Aarre järvessä??
Mun kartta. Rasteista löytyi aarteet eli lakua ja Pätkistä!
Lapsista vanhin ja nuorin aarrejahdissa
 
 
Nähdään rakkaat, Jenny


torstai 17. lokakuuta 2013

Dear Santa

 Alkaa tuntua jo lähestyvä Joulu. Vaikka minä alan kyllä Joulustella jo heinäkuussa. Tämän aamun säätiedotus lupaa lunta jo Jyväskylän alapuolelle, nurmikko oli ihanasti kuurassa ja eilisellä shoppailukierroksella ostin glögiä (vihdoinkin) ja niitä kympillä kolme Fazerin suklaarasioita (<= varma Joulun merkki). Ja nyt on aika kirjoittaa Pukille :)
 
 
Rakas Joulupukki!
Olen ollut hurjan kiltti ja lahjaksi toivoisin:
 
Tätä ihanaa Gantin Bedstone kelloa
 
Kauniisti patinoitua aitoa Tolix-tuolia
 
Suloista keittiöapua
 
Uutta puhelinta
 
Ja syntisen korkeita, ihania mustia korkkareita. Nämä Louboutinit kävisivät ihan tosi hyvin :)
 
Nähdään rakkaat, Jenny
 
 
Edit: 5 minuuttia tämän julkaisun jälkeen täällä meilläkin alkoi ripsiä lunta. Pienen pieniä hiutaleita, hyvin harvakseltaan, mutta lunta kuitenkin :) Jei!


tiistai 15. lokakuuta 2013

Vielä hetken

Me vietämme pojan kanssa syyslomaa. Loppuviikosta lomailu minun osaltani loppuu lyhyeen, kun järjestämme matkaratsastuksen SM-kisat. Alkuviikon lorvimme luvan kanssa.
Poika on reippaasti tehnyt lounasta; sunnuntaina täytettyjä paprikoita ja tänään ihanaa kanasalaattia. Minä olen ollut jälkiruokavastaava :) Tänään juotiin lämpimät iltapäivä-kaakaot kasvihuoneessa. Huomisesta alkaen sääennuste lupaa kovastikin kylmenevää ja luulenpa, ettei sitten enää kasvihuoneessa viihdytä - me vilukissat.
Suklaalusikoihin sulatin Fazerin Sinistä.
Koristelin nonparelleilla, Polka-murskalla
ja Ranskanpastilli murskalla.
Sekaan sai vielä laittaa minivaahtokarkkeja, minimarenkeja ja/tai Polkakarkkia.
(jos suklaasta ei saanut makeutta tarpeeksi :) )
Suklaa ja karkit sulavat kuumaan maitoon tai kaakaoon.
Mulla on päällä Odd Mollyn villatakki, jossa on 80% lampaanvillaa. Syksyyn ihanan lämmin! Ja mun ehdoton suosikki!
Jalassa Mosmoshin farkut, uudet lempparit. Ehkä parhaat ikinä! Housut ostin Greigeltä. Greige Lifestylen löydät facebookista.
 
Nähdään rakkaat, Jenny


sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Viljamin ristiäisissä

Pikkuinen rypistys oli ennen eilistä lauantaita eli juhlapäivää. Tein pikkuisia korvapuusteja nelisenkymmentä ja samanverran hiukan isompia vaniljapullia perjantaina kylmäleivontana valmiiksi jääkaappiin ja heräsin eilen ajoissa niitä aamulla paistelemaan. Kukkakimput tein vielä myöhään juuri ennen nukkumaan menoa. Aina oletettua kauemmin kaikessa menee tai sitten minulla on huono ajantaju. Meni aikas myöhäiseen perjantainen ilta keittiössä.
Kaunis oli tilaisuus ja mukava pappi. Ja minun oli pakko taas hiukan tirauttaa. "Maan korvessa" tekee sen aina... Nimen saaja oli kiltti, niinkuin yleensäkin, koko päivän. Nimeksi annettiin Viljami Aukusti.
Jossain kohtaa myöhään perjantaina
Väsynyt juhlija
Nähdään rakkaat, Jenny


torstai 10. lokakuuta 2013

Pikku jalkoja

Ylihuomisiin ristiäisiin olen leiponut pikkuisia jalkoja. Tai oikeastaan jalkapohjia. Muotin ostin jo kesällä Iloisesta keittiöstä Ideaparkista.  Minulla on kumisaappaiden, farkkujen, sateenvarjojen ja astioiden hamstrailun lisäksi myös melkoinen kokoelma piparkakkumuotteja.
Pullat jätän leivottavaksi lauantai aamulle, minä olen sitä mieltä, että pullan pitää olla samana päivänä leivottua, varsinkin juhlassa. Oman väen kesken kotona voi syödä hiukan vanhaakin :) Kukkakimput teen huomenna illalla ja niihin tulee sinisiä hortensioita, hennon violettiä ruusua (Ocean Song), valkoista ja limeä neilikkaa, valkoisia ruusuja ja lumimarjaa. Aika herkkää pikkuiselle pojalle.
Elmeri-pupunen on alkanut kasvattaa etutukkaa vuoden tauon jälkeen. Minä olen ollut hiukan huolissani Elmeristä Mikin tulon jälkeen. Olen kyllä edelleenkin. Vielä en voi huokasta helpotuksesta, mutta oikea suunta meillä on. Ettari on pieni, mutta etutukka kuitenkin :)

Nähdään rakkaat, Jenny

lauantai 5. lokakuuta 2013

Ostetaan lisää tunteja!

Minä tarvitsisin kipeästi lisää tunteja vuorokauteen! Ihan hurlumheitä ollut viimeiset 3 viikkoa. Kotona ehtii käydä nukkumassa ja pesemässä pyykkiä. Parin viikon blogitaukokin pääsi livahtamaan...
Seuraavana parina viikkona ei hellitäkään tämä kiire. Ensi viikolla on ristiäiset ja leipomis-ja kukkajuttuja lupasin niihin tehdä. En valita, se on ihan mun hommaa ja nautin siitä. Seuraavalla viikolla, joka on täällä syyslomaviikko, järjestämme SM-kisat ja ne vaativat melkoisen määrän työtä ja pusikoissa rämpimistä :) Enkä minä siitäkään voi valittaa, ihan kamalan kivaa hommaahan sekin on!
Kuvina saatte parin viime viikon "highlightsit" :)
Kutomishommia yön tunteina
 
Hassun pöllön tein sokerimassasta kummipojan ristiäiskakun päälle
 
Lemppariruusuja piristykseksi
 
Mikin järjestämän yllätys. 3 talouspaperirullaa...
 
Tunnelmavalojen virittelyä ja alekoruja
 
Tyttöjen teehetki ja pöydällä uinuva lapsi :)
 
Herkkuja nappisilmälle
 
Marjakanerva ostoksilla ja puolukanvarpu varkaissa. Jälkimmäisistä
tekaisen kransseja kunhan ehdin
 
Upeat "pitsiset" villasukat teki hurjan taitava anoppikokelaani. Minä rakastan villasukkia!
Kulkisin niissä aina
 
Roosanauhapäivän ruusut teeman väreissä
 
Lenkkeilijän uusi sadeasu. Me lenkkeilijät siirryttiin myös tavisheijastimista led-heijastimiin.
Mikillä loistaa hihnassa punainen luu ja mun käsivarressa vilkkuu vihreä valo.
Suosittelen!
 
Minä rakastan niitä Mailegin Nisse Joulukalentereita. Tähän uutuuteen sorruin
kuitenkin tänään. Mailegin suklainen kalenteri. Joo, kyllä! Lokakuussa...
 
 
Lisäksi olen: tehnyt ruokaa, käynyt ihan liian vähän juoksemassa, puhunut maratonpuheluita, käynyt kovin vähän facebookissa, siivonnut asuntonäyttöjä varten, kokkikouluillut, käynyt ripsihuollossa, ollut töissä, koittanut rentoutua hierojalla ja syönyt luvattoman paljon herkkuja. Ja polttanut kamalan määrän kynttilöitä :)
 
Iloa viikonloppuusi!
Nähdään rakkaat, Jenny