valkoista sisustamista, kirpparilöytöjä ja unelmia

perjantai 10. tammikuuta 2014

Ruoasta ja muustakin

Eipä tämä päivien ja viikkojen ohi hujahtelu todellakaan jäänyt tuonne vanhan vuoden puolelle! Kauhean kivaahan se on, että on menoja ja juttuja.
Viime viikonloppuna aloitimme Mikin kanssa uuden harrastuksen, tai ainakin yritämme tehdä siitä jonkinlaisen pysyvän jutun meille. Tuttavani metsästää ja me lähdimme tuon mustanmakkaran kanssa kokeilemaan asiantuntijan silmänalla, että olisiko se Mikille sopiva "laji", tuo peuran metsästys. Tai ainakin sen peuran ajaminen metsästäjän ammuttavaksi :) Ajoon Mikki pääsikin heti, mutta jälki hukkui ensikertalaiselta. Menemme ensi sunnuntaina uudestaan. Mikki rakastaa sitä hommaa ihan selvästi ja oli hirmuisen innoissaan. Ja hyvin, hyvin rauhallinen ja hiljainen kahden tunnin metsässä juoksemisen jälkeen. Nukkui pikkuinen 4 tuntia hievahtamatta sohvalla, tyynyjen päällä. Minulla oli tietysti toive peuran kaatamisesta, että olisin saanut lihaa :) Toiveeksi se vielä jäikin, mutta en anna periksi!
Pieni metsästäjä lähtövalmiina, GPS kaulassa.
Mikki sai kovasti kehuja työstään!

Jottei menisi ihan metsästämiseksi, niin laitanpa jakoon todella hyvän ja helpon risoton ohjeen. Poika sen löysi jostakin ja siitä tuli heti suosikkimme! Ilahduttavaa on se, että enää hyvää risottoriisiä ei tarvitse hamstrata isoista marketeista, vaan sitä tuli kesällä myös meidän lähikauppaamme. Risotto on yksi niistä asioista, jotka pilataan koulussa (hiihtäminen on toinen). Ja kovin aliarvostettu. Enkä siis nyt kritisoi koululaitoksia, vaan tarkoitan, ettei koulut tietenkään voi hifistellä kalliilla raaka-aineilla, niinkuin me kotikeittiöissämme voimme. Risotto tuntuu kouluissa olevan vain yleismössöä; riisiä, jonka seassa muutama sattuma, joka maistuu pelkälle riisille. Ja monessa nettiohjeessa, niinkuin koulussakin, oli myös herne-maissi-paprikaa, jota minä inhoan. Mutta muunneltavuudessaan risotto on mitä parhain ruokalaji!! 
Minä olen muutenkin joutunut nyt ihan kokonaan uuden ruokatotuttelun piiriin, kun "sairastuin" laktoosi-intoleranssiin. Kotona ja ruokaostoksilla muistan asian oikein hyvin, mutta kylässä ja ulkona syödessäni en edelleenkään muista kysyä laktoositonta. Puoli tuntia ruokailun jälkeen kärsiessäni järkyttävistä vatsakivuista, muistan sen kyllä...

Kanarisotto

pieni punasipuli
1-2 valkosipulin kynttä
3dl risottosiisiä
1dl valkoviiniä
(voi korvata vaikka 0,5dl sitruunanmehua)
8dl vettä
2kpl kanaliemikuutiota
1 suippopaprika
200g paloiteltua kanan rintafileetä
0,5-1dl parmesan juustoa
(lastu tai raaste käy, koska juusto laitetaan sulamaan risoton sekaan)
mustapippuria

Paloittele kuutioiksi rintafileet. Paista pannulla kullan ruskeiksi.
Hakkaa sipuli ja valkosipuli pieneksi.
Paloittele paprika kuutioiksi.
Kuullota sipulit kattilassa. Lisää riisit ja anna kuullottua hetki. Lisää viini. Kun viini on kokonaan imeytynyt riisiin lisää vesi ja kanaliemikuutiot. Anna kiehua hiljalleen, kunnes vesi on melkein kokonaan imeytynyt riisiin. Lisää kanapalat, paprika ja juusto.
Maista ja mausta mustapippurilla.
Suolaa et tarvitse.
Varioi kermalla, Creme Fraisella, tuoreilla yrteillä, mausteilla, chilillä ymym!
Näin perus perjantailounaassa mentiin perusohjeella, kun jääkaapissa ei ollut tuoreita yrttejä.


Viikonloppu tulee tarpeeseen huonosti nukuttujen öiden jälkeen! Ja kiva viikonloppu onkin tiedossa taas!! Huomenna heppakaverin häihin ja sunnuntaina metsälle! Ja tuleehan sitä lunta ja pakkastakin vihdoinkin!!
Nautinnollista viikonloppua Sinulle!

Nähdään rakkaat, Jenny


1 kommentti:

  1. Ja varmasti on hyvää :) Ihania häitä ja mukavaa viikonloppua teille!

    VastaaPoista

Kiitos, kun ilahdutit minua tervehdykselläsi!