valkoista sisustamista, kirpparilöytöjä ja unelmia

perjantai 26. huhtikuuta 2013

Lehtijuttu ja yksi Linda

Meillä kävi eilen paikallislehden toimittaja tekemässä jutun minun blogistani ja ruokajutuista. Puhumaan pystyisin tuntikausia, ehkä päiviä (varsinkin ruuanlaitosta, sisustamisesta ja hevosista), mutta miten se kuvattavana oleminen onkin niiiiin kamalaa?!! Ei ole kyllä minun juttuni ollenkaan olla kuvattavana, kuvaajana viihdyn oikein loistavasti:) Juttu on heti maanantain numerossa, niiden kamalien kuvien kera! Enkä todellakaan arvostele nyt kuvaajan ammattitaitoa vaan "mallin" huonoutta...
Toimittajalle tarjosin juustokakkua, macaroneja ja red velvet-kuppikakkuja. Olen pitkään halunnut kokeilla tuota Red velvetiä, johon amerikkalaiset tuntuvat olevan hulluina! Aikani etsittyäni sopiva ohje tuli vastaan ja pojan mielestä ne ovat parhaita muffinsseja, joita on ikinä saanut. Ohje jää siis vakituiseen käyttöön!

Posti toi minulle tänään Linda Lomelinon, vihdoinkin suomeksi ilmestyneen kirjan Taivaalliset täytekakut. Ruotsiksi ja englanniksi se on ollut markkinoilla jo jonkun aikaa, mutta englantilaiset käyttävät cup-mittaa, joka ei ole yksyhteen meidän desin kanssa, joten ohjeiden muuntaminen on turhan työlästä. Ruotsalaisen version jo melkin tilasin, mutta sitten silmiini onneksi osui suomeksi julkaisupäivä ja ajattelin, että pystyn pari kuukautta odottamaan:) Kovasti tahtoisin heti kokeilla muutamaa ohjetta, mutta viikonloppu on melko kiireinen! Olen nimittäin Milavidassa töissä molempina päivinä.  Ihanaa, mutta luultavasti hyvin kiireistä myös. Vaikka minun luonteelleni se sopii mainiosti!  Minut voi bongata ovelta lippuja myymästä tai My Country Homen osastolta. Kirjan tilasin tiistaina Adlibrikseltä ja nyt jo perjantaina se on minulla. Aika nopeata! Ja mainostaisin vielä sen verran, että toimituskulut ovat aina 0 euroa!!
Olin aika rohkea ja laitoin orvokkeja jo ulos portaille. Löysin torilta niin ihanan värisiä etten voinut jättää ostamatta. Väri on "Persikka" ja avautumassa oleva kukka on hyvinkin violetti, avautunut on enemmänkin vaaleanpunainen ja viimeinen väri ennen kuihtumista on persikkainen. Pikku hallaahan orvokit kestävät ja nämä kevään ensimmäiset helpommin, koska karaistuvat kylmien öiden takia. Eivätkä venähdä pituutta, niinkuin seuraava erä. Oikein hyviä alkuja on siis tällä hetkellä tarjolla.

Iltapalaksi juustokakkua ja sitten painun pehkuihin, että jaksan huomenna keskittyä ihanuuksiin :)

Nähdään rakkaat, Jenny

4 kommenttia:

  1. Laittaisitko noiden cupcakien ohjeen, niin saisi kokeilla, kerta olivat parhaita ikinä.

    VastaaPoista
  2. Laitan ensi postaukseen! Piti jo tähän laittaa, mutta unohdin... Uskoisitko;)

    VastaaPoista
  3. Hyvä lehtijuttu. Ja hyvä että sen kautta löysin blogisi!

    VastaaPoista

Kiitos, kun ilahdutit minua tervehdykselläsi!