valkoista sisustamista, kirpparilöytöjä ja unelmia

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Mikki

Ylläripylläri:) Kävin eilen Helsingissä siskon kanssa syömässä uudessa trendi paikassa nimeltä Nudge. Ekologinen kauppa, josta saa vietnamilaisia rullia. Tällaisen rullan minä toin kotiin asti:)
Mikki on 7kk, pieni mäyräkoirapoika Pietarista. Huostaanotettu alkoholisteilta. Ihan hurjan valloittava pikkumies, hassuine tapoineen. Meille ne tavat eivät sovi, joten aloitimme heti koirakoulun. Esimerkiksi Mikki toivottavasti oppii, ettei ruokaa tarvitse itse etsiä pöydältä, sitä saa säännöllisesti muutenkin. Hyvin häntä on pidetty, koska on hurjan sosiaalinen ja melkoinen sylittelijä. Me ollaan rakastuneita <3

Minulla oli eilen aamulla munatalkoot, niistä myöhemmin, me lähdetään nyt aurinkoon lenkkeilemään tuon makkaran kanssa:)

Nähdään rakkaat, Jenny

6 kommenttia:

  1. Voi miten söpö pieni mäyris! Kiva, että sai kodin teidän kautta ja varmaan noista vallattomista tavoista pääsette ajan kanssa eroon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin:) Käytöskoulu on menossa ja hienosti poika oppii. Toivon, että vuoden päästä tähän aikaan voi syödä rauhassa, tehdä isonkin asian suosiolla ulos ja olla hyppimättä pöydälle...

      Poista

Kiitos, kun ilahdutit minua tervehdykselläsi!