valkoista sisustamista, kirpparilöytöjä ja unelmia

lauantai 25. elokuuta 2012

Tehoilua

Minä olen ollut tänään hurjan tehokas ja kovin aikaansaava! Pojat lähtivät aamulla turnaukseen ja minä jäin yksin kotiin. Ja kyllä; jääkiekko on jälleen alkanut todenteolla...
Heti aamusella ajattelin, että pesen tuon pyykkivuoren ainakin hiukan pienemmäksi. Pyykkikone ei ollut samaa mieltä:) 15 vuotta minua palvellut kone tuli tiensä päähän. Pyykkikasa ei siis ainakaan ihan heti pienene... O-ou!
Tallilla käväisin hoitamassa tytöille ruokaa ja kurkkaamassa, että pojilla on kaikki hyvin. Siinä samalla keräsin ämpärillisen marjoja talon pihasta ja nyt ne tuolla porisevat mehuksi. Punaista viinimarjaa, karviaisia ja vadelmia.
Tein pitkästä aikaa ruuaksi täytettyja paprikoita. Minä pidän kovasti paprikasta ja olen melkein unohtanut tehdä niitä. Pitkä tauko ilmeisesti aiheutti sen, että söin itseni ihan ähkyksi ja oli pakko oikaista hetkeksi sohvalle!
Siivoillessani ja mehua keitellessäni mietin samalla taas sisustusasioita. Sillä seurauksella, että vaihdoin erään kaapissa olleen seinävalaisimen "käyttöjärjestelmän" pistokkeeseen laitettavaksi ja niin se pääsi meidän eteisen seinään. Oli kyllä jo aikakin!
Uusia, ihania aarteitakin olen tuunaillut, pessyt ja putsaillut ja niistä kuvia tuonnenpana. Kaikista en voi kuitenkaan laittaa, ettei yllätys paljastuisi. Yksi ihana aarre menee siskolleni tupaantulijaislahjaksi:) He pääsevät muuttamaan uuteen kotiinsa parin viikon päästä ja silloin myös meidän hoitolaisKissu muuttaa pysyvästi heille.
Lauantai-illan iloksi tein oman pihan kukista kimpun maljakkoon.  Lumimarjat varastin tallilta. Ihanasti oli jo niihin marjoja tullut ja se on varma syksyn merkki se!
Me syödään nyt turnauksesta kotiutuneen pojan kanssa vähän jätskiä välipalaksi ja sitten lähden katsomaan koiranpentuja. Huoh! Pahentaahan se tätä vauvakuumetta, mutta en voi olla menemättäkään!
(Hups! Ikkunalaudalla oleva valkoinen ruukku ja sinkkitöttöröt ovat matkalla omille paikoilleen. Ei niiden pitänyt näkyä;))
 
 

Tehokasta loppukesän viikonloppua Sinulle!

Nähdään rakkaat, Jenny

4 kommenttia:

  1. Vaikka minäkin asustelen vain mieheni kanssa ja sitten kun hän lähtee omille asioilleen, niin arvaa vaan saan joka kerta kauhian inspiksen laittaa kotia..siirtelen huonekaluja,,pyyhin vimmalla pölyjä (myös sieltä missä pölyt ei näy) siivoilen kaappeja..joita ei aina tee mieli siivoilla.. koti on ensin ihan hyrskyn myrskyn..ja joka kerta toivon et älä vaan tule vielä kotiin.. :)sillä jotenkin yksin ollessaan tulee tehtyä asioita..joita ei niinkään tee kun hän on kotona vaikka miehenikin on siivousintoilija mutta yksin ollessa se vaan iskee siis inspis..
    kaunis kukkakimppu ja nuo lumimarjat on kauniita..Huohh olisikin joku paikka mistä saisi punaisia ja mustia herukoita ja keittäisin mehuksi mutta eipä ole ei..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa Hannele kysellä vaikka facebookissa (jos olet) ihmisiltä, että saisiko marjoja! Mulle on kerrottu, että varsinkin punaherukkaa on ihan liikaakin tänä vuonna!

      Poista
  2. Kiitos Jenny ihanasta blogista!!:) kaikki kuvasi ovat niiiiin ihania ja suloisia että <3 tulee todella hyvä mieli kun niitä katselee.. niin ja kiitos marenki-ohjeesta, kerran tein ja ne meni kaikki samantein :D

    VastaaPoista
  3. Voi kiitos Tessaliina!! Kaunis kiitos, ihana kuulla!! Ja ohjeita laittelen aina, kun on mielestäni jotain julkaisemisen arvoista:) Eli hyvää ja helppoa, usein myös nopeaa. Kaunista syksyä!

    VastaaPoista

Kiitos, kun ilahdutit minua tervehdykselläsi!