valkoista sisustamista, kirpparilöytöjä ja unelmia

sunnuntai 25. elokuuta 2013

Baarijakkara

Toisen roska on toisen aarre. Minä löysin taas tällaisia "roskia" ja kerroin käsistään kätevälle enolleni suunnitelmani. Hän kertoi sen olevan helppo homma ja hänellä oli välineetkin valmiina. Suunnittelu minä, toteutus eno.
Jalkaosasta kukaan ei osannut kertoa mitään, mutta penkki on hevosvetoisen niittokoneen. Penkin jalasta löytyikin vielä mustia jouhia. Musta on ihanaa, kun esineellä on historia!
Ei minulla baaria ole, mutta nyt on baarijakkara :)
Hioin suurimmat ruosteet pois teräsharjalla ennen harmaata pohjamaalia. Hetken jo mietin laittavani ruosteisen tuolin pintaan vain värittömän lakan, mutta halusin tuolista kuitenkin kiiltävän mustan. Pohjamaalia laitoin kaksi kerrosta.
Leikkasin sabluunan tavallisesta kopiopaperista ja suihkuttelin ensin harmaalla ja päälle huolimattoman epätasaisesti valkoisella maalilla numeroinnin istuimeen.
Ensi viikolla laitellaan ripsiä kuntoon ja Ärrämurunen muuttaa kesälaitumelta takaisin kotitallille Y:n kanssa. Kaikella tapaa palailemme siis arkeen. Ensi viikolla on myös virallisesti syksyn ensimmäinen päivä. Minä nautin sateesta, viileydestä ja pimeästä. Ja ihan pikkuisen vilkuilen jo Joulun suuntaan :)

Nähdään rakkaat, Jenny

5 kommenttia:

  1. Täälläkin jo hiljaa ajatellaan j-sanaa :)

    VastaaPoista
  2. Siitähän tuli veikeä. Hienosti hyödynnetty vanhoja osia, eipä olisi tullut itselleni mieleenkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, mä olen kovin tyytyväinen! Mulla tää on muhinu päässä jo vuosia, kun näin mummulassa tuollaisen toisen rikkinäisen penkin. Ja siitä se ajatus sitten lähti :)

      Poista
  3. Hyvä alku baarille. Enää puuttuu ne muut 75 jakkaraa ja baaritiski =) Joulupukillehan voisi kirjoittaa niistä jo hyvissä ajoin. Entisenä baarimikkona voin tulla sitten näyttämään mallia miten baaritiskillä notkutaan =D
    Ei, ihan oikeesti, tuo on tosi hieno tuoli. Sulla on onni omistaa noin kätevä eno ja kätevä näyt olevan itsekin ♥

    VastaaPoista

Kiitos, kun ilahdutit minua tervehdykselläsi!